Tässäpä olis nyt vähän kertomusta meidän loppureissusta! Eiköhän mennä suoraan asiaan:
Sunnuntai 5.5.2013
Herätys tällä kertaa siinä seitsämän aikoihin, vapaaehtoisesti! Kun satuimme kylpylähotellissa asustelemaan, päätimme poikien kanssa käydä tarkastamassa yövieraille ilmainen kylpylä, eikä kyllä päästy pettymään! Kylpylässä oli monenlaista tekemistä poreammeista japanilaiseen vesialtaaseen (jota myös kattilaksi kutsutaan), ja siellä viihdyimmekin lähemmäs pari tuntia, jonka jälkeen oli aamupalan aika! Hyvä ja runsas aamupala varmistavat hyvän päivän, tämän tuntuivat opistolaiset tietävän, ruokaa kului enemmän kuin sitä kerettiin tarjolle tuoda, ja jouduimmekin odottelemaan osaa ruoista hetken aikaa. Maha täynnä, kaikki hyvin!
Palloilimme ja pyörimme Pärnussa aamupäivän, suurimmaksi osaksi busseissa istuen ja opasta kuunnellen. Harmi kyllä, me ei päästykkään käymään rannalla enää toista kertaa, mutta ei se meidän fiilistä saanut laskemaan ollenkaan, päinvastoin, se vain nousi nousemistaan, välillä vaarallisellekin tasolle.. ;)
Ajelimme sieltä päivän mittaan takaisin lähtöpaikkaamme Tallinnaan, jossa meillä oli tarkoitus loppuaika viettää. Pääsimme käymään Ülemiste -nimisessä ostoskeskuksessa, josta moni saikin ostettua itselleen kaikkea lelupyssyistä kengännauhoihin. Löysimme Ülemistestä ensimmäisen ja paljon metsästetyn Spice Ice -jäätelöbaarin koko reissumme aikana. Emme tietenkään hukanneet tilaisuutta, vaan kävimme nautiskelemassa jäätelöt auringonpaisteessa! :)
Kun olimme shoppailleet kylliksemme, siirryimme busseillamme kohti Tallinnan laululavaa. Paikalle saavuttuamme huomasimme lavan olevan valtavan suuri. Koska lavalle mahtui parhaimmillaan noin 15000 laulajaa, meidän satahenkinen kuoromme ei kovin vaikuttavalta siellä näyttänyt. Akustiikka oli huippuluokkaa, kuten osasimme edellisen laululavakokemuksemme ansiosta odottaa! Jälleen kerran loistavan laulukokemuksen jälkeen siirryimme hotelli Dzingeliin, jossa olinkin jo itse kaksi kertaa vieraillut. Nämä kyseiset vierailut tapahtuivat minun ollessani kahdeksannella luokalla jolloin lähdimme käymään luokkamme kanssa luokkaretkellä Virossa. Vaikka reissu luokan kanssa oli mukava, ei se vetänyt lähellekään vertoja tälle opiston reissulle! Viime kerrasta mieleen jäi mahtava kiikku takapihalla, joka viihdyttikin meitä vilkkaita opistolaisia koko illan ajan! Vaikka kiikkuun mahtui vain kuusi ihmistä kerralla, pidettiin me muutenkin hauskaa. Ja lähdimme taas muutamien ystävien kanssa kuvailemaan läheiselle junaradalle. Ja kyllä äiti, muistettiin varoa junia! :)
Maanantai 6.5.2013
Kun heräsimme, meitä odotti alhaalla aamupala (itse asiassa, en enää edes yllättynyt kovin paljoa!), kun saimme taas vatsamme täyteen ruokaa, aloitimme reissumme pisimmän kiertoajelun (osaksi kyllä kiertokävelyn), jonka aika kiertelimme Tallinnaa sekä autoilla että jaloin, kävimme jaappanilaisessa puistossa, tutustuimme taloihin jotka oli rakentatti jo 1800-luvulla, ynnä muuta mukavaa! Vaikka kierroksen loppuvaiheessa alkoi jo pakaroita puuduttamaan, jaksoimme hyvin kierroksen loppuun, kun ajattelimme edessä olevaa shoppailua! (Kyllä vain, luit oikein, jopa minä odotin shoppailua!) Tätä ostosaikaa olikin sitten mukavan paljon, taisipa olla jopa viitisen tuntia.
Tänä aikana kävimme kaikki keskustan suurimmat kauppakeskukset läpi, ja siirryimme satamaan kohti Merekeskusta ja Satamarkettia. Nämä kaksi edellistä paikkaa ovat tunnettuja hieman kyseenalaisista tuotevalikoimista, mutta kävimme toki tarkistamassa tilanteen ja tekemässä tarpeelliset ostokset, josta lähdimmekin sitten jo kohti laivaa!
Laivalla meitä odotti jälleen vastaava buffet kuin menomatkalla, eivätkä ranskalaiset ja nakit vieläkään pettäneet! Laivamatka oli kenties vielä hippusen parempi kuin viimeksi, reissun aikana huimasti kohonneen yhteishengen vuoksi! Jaoimme kukat ja kiittelimme henkilökunnan laivan yläkannella, missä lauloimmekin mukavassa myötätuulessa. Kun laivamatka viimein päättyi, alkoi se puuduttava matka kohti Räisälänmäkeä. Bussissa tunnelma alkoi rauhoittua pikkuhiljaa kellon lähennellessä puoltayötä, ja bussi olikin hiljainen kun kahden maissa saavuimme takaisin opistolle majoittumaan viimeistä kertaa kämpeillemme! Jouduimme tekemään vielä viimeisiä siivouksia Orpola E:ssä, mutta pääsimme jo kolmen jäljestä nukkumaan, väsyneinä mutta onnellisina matkamiehinä.
Ylipäätänsä tämä reissu oli mahtava kokemus, erityisen mahtavan ja ainutlaatuisen siitä teki se porukka jolla me sen teimme! Haluankin kiittää kaikkia reissuun osallistuneita, jos yksikään olisi puuttunut, ei reissu olisi ollut samanlainen! Matkalta jäi valtavan hyviä muistoja jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen! Kiitos kaikki opistoystävät! <3
PS. Kertokaa mielipiteenne ja mulle saa ja oikeastaan olis ihan toivottavaa laittaa jotain toiveita ja/tai ehdotuksia postauksista! :)
|
Jere |